Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. lokakuuta 2014

Hyvä ruoka parempi mieli

Kulunut viikonloppu oli tosi hyvä viikonloppu, vaikka olinkin jokaisena päivänä töissä. Perjantaina pääsin kuitenkin jo aiemmin ja Andrean päästyä mentiin Bethesdaan ostamaan Georgetownin cupcakeseja 4kpl ja jaettiin kaikki puoliksi niin saatiin maistaa kaikkia makuja. Ja siis ne on niin hyviä! En tajua miks en oo niitä aiemmin syönyt. Katottiin samalla the Intouchables leffa, joka on niin hyvä, suosittelen kaikille.

Yksi vähän pääsi kärsimään kuljetuksessa. Älkää antako sen häiritä.

Lauantaina olin taas töissä viiteen asti. Vein lapsen koululle syysjuhlaan, missä sen kaveri perheineen jo odottelikin ja lähdin ite kauppaan. Nähtiin siellä Andrean, Roosan ja Martan kanssa ja ostettiin lasagne tarvikkeita ja jälkkäriä ja mentiin meille tekemään ruokaa. Dila liitty myös seuraan vähän myöhemmin ja syötiin ihan mielettömän hyvää ruokaa! Puhuttiin aamuyölle asti ja sitten olikin jo muiden aika lähteä koteihinsa.


Sunnuntaina olin vielä aamun töissä, jonka jälkeen suunnattiin Roosan kanssa Päiville. Tehtiin pannareita (jotka nekin oli ihan tositosi hyviä!!) ja vaihdettiin kuulumisia. Mentiin vielä myöhemmin Tyson's corneriin kiertelemään ja Panera Breadiin istumaan.


maanantai 17. maaliskuuta 2014

After a great weekend

Moikka moi taas pitkästä aikaa! Mulla on takana kiva ja pitkä viikonloppu. Torstaina tein töitä jotain kaks tuntia vaan ja lähettiin sitten illalla Janinan kanssa yllätysyllätys juustokakuille.

Perjantai-illan sain myös vapaaksi, joten lähdin Theresian ja kahden muun aupairin kanssa illalliselle Chads nimiseen ravintolaan. Se oli tosi mukava ja viihtysä paikka. Päätettiiin kuitenkin lähteä (taas...) Cheesecake factoryyn jälkkärille. Puhuttiin siellä aikamme ja sitten suunnattiin takasin koteihin.

meitä vähän lapsetti Theresian kanssa


Lauantaina heräsin ajoissa ja lähdin metrolle tapaamaan muita meiän ryhmän auppareita, nimittäin meillä oli tän kuun tapaaminen. Mentiin Verizon Centeriin kattomaan Harlem Globetrottersien koripalloesitystä. Ne siis pelasi siellä korista, mutta pelleili ja teki temppuja samalla. Oli kyllä ihan hauskaa ja ne oli tosi taitavia! Sieltä lähdettiin sitten Dilan, Janinan ja uuden ruotsalaisen Sofien kanssa Subwayn kautta Georgetowniin. Georgetown on ihan mielettömän nättiä seutua ja muistuttaakin tosi paljon Etelä-Eurooppaa. Käveltiin ja nautittiin yli 20 asteen lämmöstä, käytiin syömässä mukavassa raflassa ja lopuksi mentiin vielä kattomaan Veronica Mars -elokuvaa. En oo ikinä kattonut kyseistä sarjaa, mutta tän leffan jälkeen voisin kyllä kattoakin, nimittäin vaikutti tosi mielenkiintoselta!





Eilen, sunnuntaina, mentiin aikasin aamusta Vanessan ja Janinan kanssa IHOP:iin brunssille. Muuten ruoka oli siellä ihan hyvää, mutta ruuan mukana tulleet pannukakut oli kyllä lievä pettymys. Sieltä jatkettiin vielä kattomaan St. Patrick's dayn kulkuetta. Ei nyt ollut ihan mikään maailman mahtavin kulkue taas varsinkaan kun kesken iloisia irlantilaistansseja kulkueessa oli jotain sotilaita pyssyjensä kanssa. Tulin kotiin tosi aikasin jo varmaan kolmen maissa ja sen jälkeen en tehnyt oikeestaan mitään erikoista. Menin nukkumaan aikasin ja heräsin tänään 7 lumipäivään, jolloin sain vielä nukkua lisää. Siis ihan oikeesti millon tää lumi loppuu. Täällä on nyt muutamana viikkona ollu enemmänkin sääntö kun poikkeus, että kerran viikossa tulee lunta ja kerran viikossa hellepäivä. Mun puolesta tää vois kääntyä jatkuviin hellepäiviin lumen sijasta.


koska st. patrick's day....

Ps. Viime päivinä oon taas saanu lisää suunnitelmia kokoon! Jee jee, en jaksais vaan millään odottaa niiden toteutumistaa ;)

torstai 13. helmikuuta 2014

Satu helmikuisesta päivästä

Hahaa oonpas vitsikkäällä tuulella tänään.


Eilen näin pitkästä aikaa suomityttöjä Satua ja Helmiä. Lähin Alexandrian old towniin päin seikkailemaan aamusta. Perille päästyä lähdettiin kävelemään kohti "keskustaa" ja matkan varrelta löydettiin karkkikauppa ja ajateltiin poiketa sisään kun siellä näytti olevan niin hyviä suklaita. No kattokaa mitä me sitten löydettiinkin sieltä!






Sieltä sai salmiakkia, naminami hallonbåtareita, pääkalloja ja liitulakuja!!!! Siis mulle tuli ihan kylmät väreet kun maistoin hallonbåtia! Tuli niin kaikki muistot mieleen haha :-D 


Kävästiin vielä muutamissa söpöissä pikkuliikkeissä ja käveltiin rantaan kattomaan maisemia. Sieltä suunnaattiin sitten sellaseen ihanaan ranskalaiseen ravintolaan syömään tomaattikeittoa ja sandwichia.




Rupateltiin siellä aikamme ja sitten olikin jo aika suunnata takasin kotiin. Myöhästyin mun C:n hausta noin kymmenellä minuutilla, joten mun piti sitten soitella C:n kaverin nannylle jos se voisi pitää pojasta huolen sen aikaa. Siellä ne ootteli mua ja päästiin lähtemään kotiin.

Illalla meiän piti vielä lähteä metsästämään valentine's day kortteja CVS:stä. Löydettiinkin ihan nappilöydös: ANGRY BIRDS kortteja jee!! Meille tuli vielä kaveriperhe syömään dinneriä ja katottiin kaikkien lasten kanssa elokuva nimeltä Miracle on ice, joka kertoo 1980 olympialaisista kun USA voitti kultaa ja päihitti Neuvostoliiton ensimmäistä kertaa. Suomi hävisi Ruotsille ja jäi neljänneksi. Nää sitten naureskeli siitä vähän mulle. Mutta saan olla ylpeä, kun Suomi oli sentään neljäs koko maailmasta!!!

ps.



Kiitos kiitos kiitos Kia! ♥  Olit vielä hienosti löytänyt just meitä kuvaavan kortinkin!! Miss you 

Ylpeä suomalainen kiittää ja kuittaa!

Hyvää aikaista ystävänpäivää kaikille!! 


pps. meillä tuli eilen täällä ihan kauheesti lunta joten voisin vaikka lähteä vähän ulos tallustemaan :-)

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Viikkokatsaus

Moikka!

Tää viikko onkin ollut sitten huomattavasti rauhallisempi viime viikkoon verrattuna. Maanantaina ja tiistaina kävin salilla, keskiviikkona pelasin tennistä ja torstaina oli enkun tunti.

Voisin vähän kertoa tosta enkun tunnista kun oon siellä nyt muutaman kerran käynyt. Eli se on siis ihan ilmanen eikä siitä voi ansaita niitä credittejä mitä täällä vaaditaan. Se on lähinnä keskustelua jostain tietystä aiheesta kuten nyt viime kerroilla ollaan puhuttu shoppailusta. Mä oon tuolla siis advanced tasolla eli parhaalla mahdollisella, joten en sitten tiedä mitä muilla tasoilla tehdään. Meitä on noin 15 hengen ryhmä, joka koostuu ihmisistä ympäri maailmaa ja lähinnä aupaireista, mutta on siellä myös muitakin! Tunti kestää kaks tuntia ja sitä järjestetään kaks kertaa viikossa, mutta tenniksen takia mä käyn siellä vaan kerran viikossa, joka on ihan riittävä. Meillä on myös puolen tunnin tauko, jonka aikana saadaan syödä kaikkia hyviä snacksejä mitä "oppilaat" on sinne tuonu. Mä tykkään tosta kyllä ja varsinkin kun siellä saa tavata taas uusia ihmisiä :-)

Ja takasin viikkokatsaukseen!

Perjantaina lähettiin Vanessan, Nanan ja kolumbialaisen Katen kanssa salille. Noista kukaan ei ollu vielä jäsen, ja koska mä vein ne sinne nii henkilökunta lupas mulle ilmasen kuukauden siitä hyvästä, jippii! ;) Sieltä jatkettiin sitten vielä Vanessan ja Nanan kanssa Cheesecake factoryyn lounaalle. Ja syötiin taas niin hyvin että! Mun hostmom nauro mulle kun kerroin, että mentiin salin jälkeen suoraan juustokakuille heh.

Eilen lähettiin sitten vielä salille samalla porukalla ja mentiin kokeilemaan jotain ihan uutta! Nimittäin jumppaa nimeltä Pound. Siinä käytetään rumpukapuloita apuna ja ai että oli hauskaa!! Ohjaaja sanoi aluks, että jos tää on eka kerta nii kannattaa ottaa rennosti, koska tunti on tosi raskas alaselälle. Mä ajattelin, että ei mulla mikään huono selkä ole ja tein ihan täysiä. Noh, kaikki kostaantuu aikanaan ja hyvä kun pystyn kävelemään kun selkä on niin jumissa, hupsiis..

Tosta voitte kattoa vähän minkälainen tunti on kyseessä. Toi ei oo siis meiän salilta ja tehtiin vähän erilaisia liikkeitä, mutta kuitenkin:





Illalla mulla oli vielä töitä. Nää mun hostpojat on hehkuttanu varmaan viimesen kuukauden tulevaa LEGO-movieta ja perjantaina se sitten vihdoin tuli ensi-iltaan. Meiänhän oli pakko päästä kattomaan sitä joten hetken kuluttua löydettiinkin ittemme poppareiden, karkkien ja jäätävän suurien kokisten kanssa leffateatterista. Olin täysin varma et toi leffa on tosi huono, mutta kuinkas kävikään. Nauroin siellä kippurassa kaikille tyhmille vitseille ja siis ei vitsi kun oli hyvä leffa :-D suosittelen!!



Tänään ollaan vielä lähössä shoppailemaan Janinan ja Dilan kanssa! jeejee! Hauskaa sunnuntaita :-)

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Ruokaa, leffoja ja tasapaksua elämää







Ja niin se on taas vierähtäny yli viikko viime postauksesta. Ei ole oikein ollu mitään tähdellistä mistä kirjottaa.

Tällä viikolla oon täyttäny tuskastuttavan pitkää lomaketta, hyvästelly ystävän, ollu töissä, nähny kavereita ja elänyt tasapaksua elämää.

Perjantaina pääsin kuitenkin käymään töiden puolesta Sea Lifessa. Ja sen jälkeen päätin, että haluan tehdä sinä päivänä jotain muutakin kun istua kotona koneella. Niinpä ehdotin äitille jos mentäis leffaan. Se sitten löysi sellasen ku Matkarakastajat. Hassu espanjalainen komedia, kelpasi siis sille illalle täydellisesti. Käveltiin kaupungissa, käytiin kaupoissa ja ihailtiin kauniita vaatteita. Kotiin palattua ihmettelin jopa kotikaduilla vallitsevaa ihmisvilinää.

Lauantaina päädyin viettämään iltaa tosi pitkästä aikaa ihan kahestaan Heinin kanssa. Katottiin leffaa, syötiin herkkuja ja juoruiltiin melkein puoleen yöhön asti. Ihanaa muuten tällanen rauhallinen ajanvietto!

Tää päivä on ollu enemmän tai vähemmän rentoilu päivä. Jospa sitä ens viikolla sitten olis aktiivisempi. Eikun muistin just, että ens viikosta taitaakin tulla taas aika rankka viikko. Noh, ei parane miettiä sitä liikoja, ensin kuitenkin pidän hauskaa alkuviikosta :-)


Ps. Mun Viaplay loppu eilen. En tiiä miten selviin :(

tiistai 16. heinäkuuta 2013

12-14.7



Viikonloppuna juhlittiin Heinin 19-vuotis synttäreitä. Perjantaina suunnattiin Tuusulaan ja  perinteiseen tapaan syötiin hyvin ja puhuttiin kaikesta mahollisesta. Lauantaina suunnattiin saman porukan kanssa Vapianon kautta baariin ja juhlittiin lisää.

Sunnuntaina erittäin levänneinä (kaksi yötä melkein valvoneena) lähettiin Kian kanssa tänne Padasjoelle viettämään mökkielämää!

tiistai 22. tammikuuta 2013

22.1.2013



Onneks tää viimesen kuvan asia ei houkuta ollenkaan eikä varsinkaan lauantaina kymmeneltä alkava matikan preli nii ehin tehä kaikkea muuta. Päätin viettää mun tiistai-illan kuningatarmuffinsseja leipomalla ja hyvää kirjaa lukiessa. Tänään oon muutenki ollu tosi reipas, nimittäin oltiin Kian ja Jennan kanssa uimassa. Mun kuntoilu on siis alkanu tosi lupaavasti, oikeesti!

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Dear new year, I trust you



Vähän ruokapainotteiset kuvat tällä kertaa :-D

Tää viikko on ollu tosi tapahtumarikas. Useita hese/mäkki vierailuita, kahvittelua, kyläilyä, soittotunnin kuuntelua, synttäreiden viettoa moneen otteeseen, kouluun palaamista, töitä, kavereita, uusia tuttuja, ihanaa aikaa. Vuosi 2013 on siis alkanu mun osalta tositosi mukavasti, joten ehkä tää lupaa hyvää tälle vuodelle!!

Tää päivä on kulunut lepäillessä, muistia virkistäessä ja samalla kaavalla ois tarkotus jatkaa loppupäiväkin. Toivottavasti teilläkin on ollut kiva viikko, hyvää sunnuntai-illan jatkoa :-)

maanantai 31. joulukuuta 2012

We have only a few days left, actually only this day

Tällästen huipputytsyjen kanssa vietin tokavikan päivän vuodesta 2012. Oltiin Amarillossa varmaan viis tuntia syömässä ja juttelemassa kaikesta mukavasta.

Tällä viikolla oon käyny shoppaamassa koko ens vuoden edestä, hups. No mutta kyllä niistä alennusmyynneistä kelpaakin jotain ostella!! Perjantaina eksyttiin myös jonnekin minne ei välttämättä ois tarvinnu eksyä, mutta ehkä meillä oli jonkunlainen tarve päästä sinne, ken tietää?

Lauantaina vierailin pitkästa aikaa myös Outin luona. Perinteiseen tapaan syötiin, katottiin järkyttäviä ohjelmia  ja juoruttiin. Mutta parhaitenhan sitä aikaansa viettää rentoutuen hyvässä seurassa, eiks vaan?

Tänään vietän uuden vuoden Tuusulassa toisten ihan mahtavien tyttöjen kanssa :) Harmi vaan, että osa näyttää olevan kipeä ja muualla Suomessa. Eiköhän me kuitenkin jonkunlaiset uuden vuoden syömäjäiset (Kian sanoen ahtajaiset) saada aikaseks, haha.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

This is happiness









Toinen jakso loppu torstai-aamuna kymmenen jälkeen mun osalta. Sen jälkeen oon viettäny tosi kivat neljä päivää. Jemina oli meillä pari yötä kylässä, tehtiin ruokaa Heinille, Ellalle, Neealle ja Kialle. Olin Annan kanssa kattomassa Twilightin ja käväsin mummilla. Tänään vietin laatuaikaa itteni kanssa ja kävin shoppaamassa neuleen, paidan ja ylläolevat ihanuuskengät ja Kia ja Jenna oli meillä kattomassa leffaa. En ois voinu toivoakaan parempaa pitkää viikonloppua ennen vikan jakson alkamista. Nyt pitäis olla voimia kerättynä huomenna alkaa kouluviikkoa varten.

Hyvät yöt kaikille:)

lauantai 1. joulukuuta 2012

Good food with great friends






Meillä oli sopimus kavereiden kanssa, että me tehään Jeminan kanssa ruokaa niille, koska ne on aina kokkeja ja me vaan istutaan, hehe. No, mehän ei todellakaan olla (oltu) mitään kokkeja, joten tätä suunniteltiin pari kuukautta ja oltiin pari viimestä päivää aivan paniikissa. Eilen se kuitenkin koitti. Meiän oli valmistettava kolmen ruokalajin ateria.

Täytetyt avokadot, lohirisotto ja Daim-jäädyke kuulu meiän ateriaan ja en voi siis muuta sanoa kun, että ihan tosi hyvää ruokaa tuli. En ois ikinä uskonu, että me osataan kokata näin hyvin. Toisetkin tykkäs, joten jes, me onnistuttiin!!! Ja ilta oli muutenkin tosi kiva :)

Seuraava ruoka onkin jo suunnittelun alla ;-)

Ps. kaikki oppii ihan varmasti tekemään ruokaa, tässä elävät esimerkit! :D

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Lazy sunday




Tiivistettynä mun sunnuntai. Mulla on nyt joku kausi menossa, etten jaksa tehä mitään. Tälläsiä kausia mulle tulee ehkä kerran pari vuodessa, että monta päivää menee löhöillessä. Ajattelin jatkaa tätä vielä pari päivää samalla koulumotivaatiota etsien perjantaina alkavaa koeviikkoa varten. Hyvää tulevaa viikkoa:)

maanantai 5. marraskuuta 2012

Last week via Canon&Nikon



  1. Perjantaina oli koulussa Espanja-päivä ja siitä vähän tunnelmia

  1. Mokkapaloja (söin niitä koko viikon, koska tein niitä kotona ja Jeminalla)
  2. Kuningas Litmanen. Kävin kattoo Jennan kanssa, en tykänny
  3. Puhelin mikä mulla on ollu käytössä tän viikon, kiitos Sakarin ja Lauran, jotka pahoinpiteli edellisen
  4. OC:ta katoin viikonloppuna paljon!


  1.  Ristikot on mukavia, en vaa osaa ees tehä niitä helpoimpia xD
  2. Lauantain jälkkäri
  3. Sunnuntain työ: silppusin mausteet purkkeihin
  4. Kynttilä, jeejee



  1. Ostin Hulluna Saraan -leffan keskiviikkona ja hyvä oli!
  2. Nojoo, minähän se siinä
  3. Lauantain ateria
  4. Donut bunilla tehty nuttura