maanantai 3. elokuuta 2015

Hello again!

Taitaa siitä ollakin jo hyvä tovi - viime kirjoitteluista nimittäin. Mun on pitänyt tulla tänne jo moneen otteeseen kirjottamaan postauksia, joita oon pääni sisällä väkerrellyt valmiiksi. Mutta jokin siinä on kuitenkin estänyt. Motivaation puutetta ja ajan puutettahan voi aina syyttää, joten mennään nyt sitten vaikka sillä linjalla.


Tosiaan, aika tarkalleen 7 kuukautta sitten palasin takasin Suomen kamaralle. Aika on kulunut ihan mielettömän nopeasti. Käsittämätöntä, että siitä on jo yli puoltoista vuotta kun olin niin innoissani lähdössä hakemaan elämääni jotain uutta. Suunnittelin matkaa ja halusin lähteä niin kauan ja nyt kaikki on vain menneisyyttä elämässäni. Vieläkään ei kuitenkaan ole tullut kaipuuta takaisin. Ei sitten minkäänlaista. Tai no matkustamista. Sitä voisin tehdä koko ajan ja aina on uusi kohde mielessä, minkä haluisin valloittaa. Niin ja kavereita tietty. Mutta senkin asian kanssa on oppinut elää, että kaverit asuvat ympäri maailmaa. Oon kuitenkin ollut mielettömän onnekas kun oon saanut tän reilun puolen vuoden aikana tavata jo useita aupparikavereita!



Vaikka kaipuuta takaisin ei olekaan, en osaa luopua aupair-elämästä kokonaan. Seurailen vieläkin useita aiheeseen liittyviä blogeja, muistelen USA:n erikoisuuksia, eikä päivääkään kulu, etten miettisi jotain tuohon vuoteen liittyvää. Mutta näin tämä varmasti menee loppuelämänkin ajan. Olihan toi vuosi kuitenkin niin merkittävä, ettei sitä ihan noin vain unohdeta. 


Suomeen sopeuduin tosi lyhyellä ajalla, pääsin tekemään töitä ja viettämään aikaa ystävien kanssa. Huhtikuussa motivaation ollessa taas huipussaan kahden vuoden jälkeen, opiskelin ahkerasti pääsykokeisiin, jotka tuossa kuukausi sitten tuottivatkin tulosta!


Tämä kesä on ollut mahtava, vaikka säät eivät olekaan suosineet. Olen saanut tehdä juuri niitä kaikkia asioita, joita olen halunnutkin erittäin joustavan työni takia. Kesäkuussa vietettiin mukavat pari päivää Roosan luona (ja soveltuvuuskokeissa..), sitä seuraava viikonloppu menikin laivalla perheen kanssa. Juhannus oli mukavan rento hyvien kavereiden ja hyvän ruuan kera. Sitten olikin jo aika pakata taas laukut ja lähteä Saksaan mahtavalle reissulle moikkaamaan Stefania ja Theresiaa! Toi matka oli todella ihana ja lähtisin Saksaan koska vaan uudestaan matkustamaan. Saksasta tulon jälkeen oli Ruisrockin vuoro. Siitäkin jäi unohtumattomia muistoja! Festarit eivät kuitekaan siihen jäänet, sillä lähdettii äidin kanssa vielä Pori Jazzeille kattomaan Emily Sandeeta, Paloma Faithia ja Jessie J:ta.


Ja ettei matkustaminen jää liian vähäiseksi käytiin viikko sitten Tallinnassa päiväreissulla ja huomenna lennän muutamaksi päiväksi Italiaan. Sieltä kotiuduttua lähdetään muuttamaan tavaroita kohti seuraavaa päämäärää, jossa olisi seuraavat 5 vuotta tarkoitus viettää, huh. 



Blogin suhteen en osaa vielä sanoa mitään. Katsotaan sitä sitten tulevaisuudessa ;-)    

                                                                                                                                                                          Kuvat Saksan reissulta kesäkuulta 

perjantai 6. helmikuuta 2015

Day 25&26&27&28

Viimenen Travel Month-postaus!!

Kolmantena päivänä tätä vuotta otettiin Andrean kanssa taas omat bussimme takasin Nyciin. Perille päästiin illalla, joten suunnatiin heti hostelleilla käymisen jälkeen syömään. Siitä jatkettiin kattomaan pakollisia Times Squarea ja Rockerfeller Centerin joulukuusta.

Seuraavana päivänä Andrea tuli tuomaan mun hostellille sen laukkua päiväsäilöön ja mentiin siitä kattomaan Grand Centralia. Otettiin siitä metro West Villageen ja mentiin Sockerbit-karkkikauppaan. Oon tainnut aiemminki mainita siitä, mutta uusiks vielä, eli se on ruotsalainen karkkikauppa, jossa myydään paljon suomalaistakin. Sieltä jatkettiin Ground Zerolle Century 21 kauppaan kiertelemään. Myöhemmin käytiin Cosissa syömässä ja mentiin kattomaan Public Library, koska ei oltu koskaan päästy käymään siellä. Andrea lähtikin jo silloin illalla takasin kotiin, mutta mä jäin vielä illaksi Nyciin. Olin niin väsynyt etten jaksanut tehdä mitään niin menin vaan hostellille nukkumaan, heh.

Maanantaina kävelin bussille ja lähdin takasin DC:hen. Roosa haki mut bussilta ja menin kotiin pakkaamaan. Illalla mentiin viimesen kerran Cheesecake factoryyn syömään mun läksiäisillalliselle Roosan, Andrean, Lindan, Vanessan, Martan ja Luisen kanssa. Syötiin kunnon ähkyt ja kateltiin kuvia mun matkalta. Myöhemmin oli aika sanoa heipat tytöille ja lähteä kotiin valmistautumaan seuraavan päivään.

Tiistaina pakkailin loputkin kamat ja sanoin heipat Roosalle, Andrealle ja hostperheelle. Siitä se matka kotii sitten alkoi. Siitä taisinkin tehdä ihan erillisen postauksen.

Matkustuskuukaus oli ihan parasta ja yksin matkustaminen ei yhtään sen hullumpaa. Tää kuukausi oli varmaankin koko vuoden paras kokemus, heh heh, ja suosittelenkin sellasen pitämistä kaikille aupaireille jos se on vaan suinkin mahdollista. Sitä varten kannattaa säästää rahaa ja tehä ja nähä just ne asiat mistä on aina haaveilluki. Toi nyt kuitenkin on aika ainutlaatuinen tilaisuus!










torstai 5. helmikuuta 2015

Day 21&22&23&24

Hawailta palattuani pesin pyykkiä ja pakkailin ja tutustuin perheen uuteen auppariin päivän verran, nimittäin uudenvuoden aattona otettiin Roosan, Andrean ja Luisen kanssa bussi kohti New Yorkia. Vietiin laukut säilöön ja lähettiin ettimään tanskalaista Markia kaupungilta ja siellä suunnattiin ravintolaan syömään. Syötiin hyvinhyvin hitaasti ja vasta joskus myöhemmin illalla kun meidät jo melkeen heitettiin ulos, siirryttiin ettimään seuraavaa sisätilaa. Nycissä oli tolloin ihan mielettömän kylmä ja alkuperänen suunnitelma "uusi vuosi Times Squarella" ei ihan toiminut. Mentiin kuitenkin juoksu jalkaa jollekin 60th streetille justiin ennen kahtatoista kattomaan ilotulitukset ja juhlistamaan vuoden vaihtumista. Sieltä oli sitten taas suunnattava kiireen vilkkaa sisälle ja päädyttiinkin istumaan mäkkärissä pari tuntia. Sieltä jatkettiin kahvilaan, jossa istuttiin toiset pari tuntia, mistä sitten lähdettiin hakemaan laukkuja ja sieltä bussille. Me ei siis otettu tolle yölle mitään hostellia niiden kalliiden hintojen vuoksi, joten päätettiin ottaa ekat bussit uusiin kohteisiin ja hengata yö ulkona.

Minä ja Andrea otettiin bussit Bostoniin kun taas Roosa ja Luise palasi takasin DC:hen. Tavattiin Andrean kanssa uudestaan parin tunnin päästä Bostonista, sillä me mentiin sinne eri busseilla. Sieltä lähdettiin hostellille ja syömään. Kierreltiin kaupungissa jonkin verran ja palattiin aikasin nukkumaan.

Seuraavana päivänä mentiin kattomaan Harvardin yliopistoa ja päädyttiin vähän myös shoppailemaan. Ilta kulu leffaa katellessa hostellissa.

Top 3 Boston
3. Quincy Market
2. Harvard yard
1. Waterfrontin auringonlasku


Siisteys 4p. Siisti.
Turvallisuuden tuntu 3.5p. Ei valitettavaa
Viihtyvyys 3p. Ei kauheesti tekemistä talvella.
Julkinen liikenne 3.5p. löytyy busseja ja metroja


 








keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Day 17&18&19&20

Kun joulupyhistä oli selvitty lähin Pearl Harboriin. Se paikka on ilmanen, mutta erillisistä museoista ja muista pitää tietty maksaa. Arizona memorial on tuolla suosituin kohde ja se olikin loppuunmyyty jo aikasin sinä päivänä. Mutta jotenkin ihmeen kaupalla sain lipun sinne ja eksyin kattomaan Arizonaa. Hieno paikka, enkä ihmettele yhtään miks toi on niin suosittu. Kiertelin siellä jonkin aikaa ja löysin jopa suomalaisia, jolle tuli puhuttua! Muutaman tunnin jälkeen kuuma aurinko alkoi jo polttaa niin lähdin takasin Waikikille ja suuntasin rannalle. Siellä pääsin kattomaan auringonlaskua ja siis toi oli kyllä hienoa kun porukka surffaili ja ui siellä kun aurinko laski. Ihana näky.

Lauantaina halusin lähteä tutkimaan muuta saarta, joten otin bussin North Shorelle. Se on nimestäkin päätellen siis saaren pohjoisosassa. Siellä aallot oli valtavia ja surffareita oli paljon, vaikka uiminen olikin periaatteessa aalloista johtuen kiellettyä. Jäin bussista pois kahen tunnin istumisen jälkeen Sunset beachilla, josta kävelin Waimea Bayhin. Waimeassa hengailin aikani kunnes otin bussin takasin Honoluluun.

Viimesenä kokonaisena päivänä Oahulla päätin kiivetä Diamond Headille. Se vuori ei oo mikään ihan kauhean korkea, mutta aika kovasta helteestä ja nuhasta johtuen nousu oli aika raskasta :-D. Pääsin kun pääsinkin ylös ja sieltä näkykin ihan mielettömät näkymät! Kannatti sekin siis. Sieltä kun palasin takasin alas, menin nauttimaan viimesen kerran rannasta ja siitä ihanasta auringosta. Illalla nappasin KFCt mukaan ja menin hostellille pakkailemaan. Seuraavana aamuna lähdinkin takasin kohti koti- DC:tä ja siellä olinkin vasta sitä seuraavana aamuna aikaerojen ja välilaskun takia.

Top 5 Oahu
5. Waterfront park
4. Diamond Head
3. Pearl Harbor
2. Waikiki beach
1. North Shore

Siisteys 3p. Melko siisti
Turvallisuuden tuntu 3.5p. Ei valitettavaa
Viihtyvyys 4p. Viihtyy hyvin!!
Julkinen liikenne 2p. löytyy busseja, mutta niillä tosin kestää aika kauan.





 






tiistai 3. helmikuuta 2015

Day 14&15&16

23.12 mulla oli kiire Losista lentokentälle aamulla. Päätin kuitenkin herätä tosi aikasin ja mennä kattomaan Santa Monica pier, ettei se reissu nyt jääny ihan turhaksi. Ja siis voi vitsi mikä näky! Auringon noustessa rannalla, ah.





Otin bussin myöhemmin aamulla LAXille ja sieltä arvaatteko jo minne?? No sinne Hawaille tietty! Hawaii on ollu mun unelma jo niin kauan kun tiesin sen olemasta olosta ja vihdoin mä pääsin sinne. Päätin siis satsata tohon matkustuskuukauteen pikkusen suuremmalla budjetilla ja viettää joulu Honolulussa Oahulla. Ja arvatkaa kaks kertaa kannattiko. Todellakin kannatti. Ihan mahtava reissu. 


Kun pääsin perille hostellille, netti ei toiminu ja olosuhteet näytti vähän ankeilta, mutta heti yhen yön nukuttua fiilis oli paljon parempi. Jouluaattona lähin kävelemään keskustaan ja kattomaan vähän millasta Honolulun keskustassa näyttää. Löysin City Lightsit ja kävin kattomassa erilaisia joulukuusia. Sieltä suuntasin kattomaan skylinea waterfront-puistoon.Viimeseksi suuntasin rantoja pitkin takasin hostellille. 



Joulupäivä kulu mukavasti rantoja fiilistellessä. Otin pari tyyppiä hostellilta mukaan ja mentiin Waikiki-beachille rentoutumaan. Sieltä lähettiin vielä ettimään suuria aaltoja ja surffareita muilta rannoilta. Jouluaterian söin yksinäni Waikiki Cheeseburgerissa, joka muuten kannattaa tsekata jos tonnepäin eksyy! Oli tääkin myös kokemus viettää joulua, haha.