Story of my life

Mulla tuli kuukausi täyteen täällä Amerikan puolella viikko sitten. Ja ei voi kyllä muuta sanoa kun, että mihin ihmeeseen se aika on muka mennyt. Musta tuntuu jatkuvasti siltä kun olisin tullut tänne vasta hetki sitten.

Mulla on asiat täällä ihan tosi hyvin. Perhe on tosi mukava, isommat lapset tuntuu kavereilta enemmän kun miltään hostlapsista ja "pikkunen" on ihan tosi mukava, ystävällinen ja hauska. Tietysti täällä näinkin isossa perheessä kaikilla on huonoja tai huonompia päiviä, mutta siihen pitää vaan tottua. Ei aina elämä voi olla kun ruusuilla tanssimista.

Oon sopeutunu mun mielestä tähän perheeseen ihan kauheen hyvin. Mua ei hävetä syödä täällä enää, mua ei ahdista hengailla ilman meikkiä tai verkkareissa. Mä voin olla ihan oma itteni. Tietysti tää on vieras paikka enkä voi esimerkiksi levittää mun kaikkia tavaroita tänne minne sun sattuu, mutta ei mulla oo tarvettakaan siihen.

Myös tää alue tuntuu ihan kauheen kivalta. Oon oppinu löytämään kaikki tärkeimmät paikat niin autolla kun julkisillakin. Oon oppinu selviytymään jos eksyn. Ja tiedän ja tunnen tän oman alueen jo tosi hyvin, niin hyvin kun kuukaudessa voi oppia tuntemaan.

Mun hostäiti sano mulle, että on ihan kauheen kiva kun oon tutustunu näin nopeesti tosi moniin ihmisiin. Jotkut näiden aupairit ei oo tutustunu keneenkään ekana kahtena viikkona ja mä tapasin ekan ihmisen täällä jo kahen päivän jälkeen. Täällä ihan oikeesti tarvitsee kavereita ja ihmisiä, joille voi puhua ja joiden kanssa voi jakaa kaikkia kokemuksia.

Kaikki tää mun hyvä sopeutuminen tänne on ihan varmasti seurausta siitä, kuinka hyvin valmistauduin tähän koko vuoteen. Varmaan vuoden ajan ennen tänne tuloa luin säännöllisesti muiden aupaireiden blogeja ja muutamaa kuukautta ennen luin päivittäin muutaman tytön tarinoita heidän päivistään. Tää kaikki autto ihan hirveesti mua. Mikään täällä ei tunnu niin oudolta kun olis voinu tuntua. Tiesin jo etukäteen oikeestaan kaiken. Tiesin, että STOP-merkkejä käytetään kauheesti, tiesin, että vessanpöntöt vedetään sivusta, tiesin, että amerikkalaiset käyttää kenkiä sisällä. Tiesin niin valtavasti asioita, että ainakaan vielä mulle ei oo tullu eteen asiaa jota en oikeestaan olis tienny jo etukäteen. Ja tän myötä ei oo tullut minkäänlaista kulttuurishokkia

Oon niin ilonen, onnellinen ja tyytyväinen siitä, että ihan oikeesti näin vaivaa tän vuoden eteen jo paljon ennen tänne saapumista. Se helpotti ihan kauheesti tässä alussa. Jos en olis tiennyt näitä asioita tai mitään tästä työstä tai muusta ennen, olis mulla varmaan iskenyt jonkinlainen paniikki. Nimittäin amerikkalainen kulttuuri on niin paljon erilainen kuin mihin oon Suomessa tai edes koko Euroopassa tottunut. Tää on ihan kun joku eri planeetta, eikä sitä voi uskoa enne tänne tuloa tai täällä asumista. Mä en nyt tarkota sitä, että nää asiat olis täällä huonoja, vaan että ne vaan on erilaisia.

Kiitos kuuluu siis kaikille aupair-blogin pitäjille, Ellalle, Annalle ja Outille joiden kanssa oon saanut jauhaa aupairjuttuja enemmän kun mitään muita juttuja yhteensä ja Heinille, joka koki tän kaiken vähän eri muodossa, mutta silti samassa maassa ja jolta oon saanu kuulla kaikkia Jenkki-juttuja maailman tappiin asti! :-D Teidän ansiosta mun alku täällä on ollut paljon helpompaa :-)

Ps. C täyttää tänään 9!! Hyvää synttäriä :-)
Pps. Olin tänään pelaamassa tennistä ja aurinko paisto. Mun kasvot on nyt vähän punertavat, joten oiskohan tullu tän vuoden ekat rusketukset 15.1!!! Love my life!!!