Heippa taas!
Täällä sitä ollaan Suomen kamaralla. Saavuin tänne viime keskiviikko-iltana ja voi sitä onnen tunnetta kun kaikki kaverit oli odottelemassa siellä aulassa! Kiitos siitä ♥ Kentällä juteltiin vielä hetki ja sitten oli aika lähteä kotiin. Voi koti! Se näytti niin pieneltä vuoden poissaolon jälkeen. Meidän USA-koti oli niin valtava, että sen vuoksi kaikki täällä on nyt niin pientä.
Jenkeistä lähtö oli yllättävän helppoa. Surullisempaa oli jotenkin lähteä travel monthille kun kotiin. Ehkä siihen ajatukseen pääsi siinä kuukauden aikana hyvin tottumaan ja hyvä vaan. Tiistai-iltana hyvästelin pojat ja koiran ja uuden aupparin ja lähdettiin hostäidin kanssa kentälle. Siellä se autto mut ja mun tavarat tiskille kun ei luottanut mun taitoihin kuljettaa niitä kaikkia, haha. Sanottiin heipat ja menin droppaamaan laukut. Mulla oli siis kaks isoa laukkua, jotka kummatkin ylipainoisia, mutta kiltti setä ei ottanut maksua muusta kun toisesta laukusta. Olin jo asennoitunut maksamaan, koska mitään en laukuista halunnut heittää poiskaan. Turvatarkastuksesta päästyä ostin vielä viimesiellä dollareilla tuliaisia ja menin gatella odottelemaan.
DC-Lontoo lento meni aika pitkälle nukkuessa ja leffaa katsoessa. Lontoossa jouduin sitten odotella kuusi tuntia. Väsytti ihan kamalasti, mutta jet lagia ajatellen halusin pysyä hereillä Suomeen asti. Siellä aloin sitten kuulla ensimmäisiä suomalaisia ja sillon alko kyllä vähän kauhistuttamaan suomalaiset ja millasia me ollaankaan! Lontoosta sitten pääsin viimein Helsinkiin. Ja musta tuntu, että olin niin kujalla, kun en osannut sanoa yhtään sanaa suomea kun se tuntu niin oudolta.
Heti melkein kun astuin koneeseen DC:ssä mulla oli sellanen olo etten ikinä missään ole ollutkaan. Aupair-elämä tuntu niin kaukauselta ja taas Suomen päässä kaikki tuntu niin tutulta ja samalta. Nyt Suomessa oon päässyt jo tekemään vaikka mitä ja alottanut elämään elämääni taas niinkun Jenkeissä aina haaveilin :-D
On se Suomi vaan koti ♥
PS. Hawailla ei ollu hostellissa nettiä, joten en voinut postatakaan enään pöh. Kirjotan ne nyt kuitenkin jälkikäteen!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dc. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. tammikuuta 2015
lauantai 16. elokuuta 2014
VACATION: BACK IN DC
Sunnuntaina meillä oli vika kokonainen päivä kavereiden kanssa täällä, joten otettiin suunnaksi Tyson's corner (toisin sanoen kauppakeskus). Siellä saatiin kulumaan varmaan kuusi tuntia aikaa. Tytöt osti vaikka mitä kaikkea, mun ollessa säästölinjalla. Lounasaikaan löydettiin Shake Shack, jostain paikasta sieltä moolilta, missä en ollut edes koskaan käynyt aiemmin ja avaisten takia saatiinkin kaikki ilmaset ateriat! Voi sitä riemua kun tajuttiin, että saadaan tilata mitä vaan ihan ilmaseksi :-D.
Illalla mentiin vielä Walmartiin hakemaan makaroonilaatikon ainekset ja tuliaiskarkit Suomeen. Päästiin kotiin joskus aika myöhään ja saatiin nauttia ah niin ihanasta makaroonilaatikosta. Viimeksi sain sitä kun kokattiin Helmin kanssa sitä meillä joskus keväällä. Juteltiin vielä tosi myöhään ja tytöt pakkaili tavaroitansa.
Maanantaiaamulla lähdettiin bussilla eläintarhaan kattomaan lähinnä sitä pandaa. Kierreltiin siellä varmaan pari tuntia kattoen kaikkia muitakin eläimiä. Sitten tuli aika taas suunnata kotiin laittamaan loputkin tavarat kasaan ja ennen 5pm shuttle tuli hakemaan noi tytöt kotiin. Oli taas haikeeta sanoa uudestaan heipat, mutta ei meillä oo kun alle 5kk ja nähdään taas :-).
Tyttöjen lähdön jälkeen soittelin äidin kanssa ja pian Theresia tulikin jo mun seuraksi tänne. Mentiin sanomaan Janinalle heipat, koska se lähti kotiin tiistaina. Sieltä jatkettiin Safewayhin hakemaan Stefan ja mentiin Theresialle syömään taas tortilloja, nam! Mua väsytti jo 11 aikaan niin kauheesti, että heitin Stefanin kotiin ja menin ite kotiin nukkumaan.
Tiistaina (eli tänään, heh) oon vaan hengaillut kotona yökkärissä. Tehnyt rästijuttuja ja vaan ollut ja nauttinut yksinäisyydestä. Illan suunnitelmista en oo vielä ihan täysin varma, mutta huomisesta tiedän sen verran, että taas uusi matkakohde odottaa, jippii!!

![]() |
| Mitä kaikkea neljä tyttöä voikaan ostaa Jenkeistä? |
tiistai 12. elokuuta 2014
VACATION: DC
Ajattelin kertoa mun lomasta osissa, ettei siitä tulis vaan liian pitkää. Mulla jatkuu mun loma vielä tän viikon ja sitten taas on aika palata arkeen. Yhen viikon on vielä kesälomaa pojalla ja sitten alkaakin jo koulu, jee!
Viime sunnuntaina tosi kivan ja vilkkaan päivän kruunas se kun joskus kympiltä illalla kuulen mun neljän kaverin kiljuvan mun nimeä meiän metroasella. Kahdeksaan kuukauteen ei oltu nähty ja siis oli vaan niin hassua nähä ne yhtäkkiä siinä ihan livenä. Ilman mitään tietokonetta tai mitään muutakaan. Mentiin vielä nopeesti sanomaan mun Theresialle ja Stefanille Cheesecake factoryyn heipat ja ajettiin kotiin. Käytiin hakemassa kaupasta vähän evästä ja mentiin takasin kotiin syömään. Unikin tuli aika nopeesti noilla matkalaisilla.
Seuraavana päivänä heräiltiin jo aikasin. Lähdettiin metrolla downtowniin kattelemaan kaikkia tän kaupungin nähtävyyksiä. Kierreltiin ympäriinsä janautittiin tuskasteltiin kuumaa säätä. Käytiin Potbellyssä syömässä ja mentiin vielä Natural History -museoon pakoon polttavaa aurinkoa. Mentiin käymään siellä sellasessa perhostalossa, jossa pääsi ihan oikeiden perhosten sekaan. Se oli tosi jännää ja kiva kokemus! Sitten olikin jo aika lähteä takasin kotiin. Vaihdettiin päälle ja mentiin Cheececake factoryyn syömään mun aupair-kavereiden kanssa. Meitä oli siellä varmaan kymmenen ja mun mielestä tollanen oli just kivaa, että mun kaverit sai nähä kenen kanssa hengailen niin Suomessa kun täällä USA:ssakin.
Tiistai vietettiin Georgetownissa. Kateltiin taas paikkoja ja taidettiin me eksyä vähän shoppailemaankin. Käytiin italialaisessa syömässä ja otettiin bussi kotiin. Roosa tuli meille käymään vielä illalla. Tehtiin tortilloja suomalaiseen tapaan ja ostettiin vielä jäätelöt ja keksit jälkkäriksi.
Keskiviikkona meidän piti suunnata jo aikasella metrolla kohti Union stationia, sillä sieltä lähti meidän bussi kohti seuraavaa määränpäätä, mutta siitä enemmän seuraavassa postauksessa.
Viime sunnuntaina tosi kivan ja vilkkaan päivän kruunas se kun joskus kympiltä illalla kuulen mun neljän kaverin kiljuvan mun nimeä meiän metroasella. Kahdeksaan kuukauteen ei oltu nähty ja siis oli vaan niin hassua nähä ne yhtäkkiä siinä ihan livenä. Ilman mitään tietokonetta tai mitään muutakaan. Mentiin vielä nopeesti sanomaan mun Theresialle ja Stefanille Cheesecake factoryyn heipat ja ajettiin kotiin. Käytiin hakemassa kaupasta vähän evästä ja mentiin takasin kotiin syömään. Unikin tuli aika nopeesti noilla matkalaisilla.
Seuraavana päivänä heräiltiin jo aikasin. Lähdettiin metrolla downtowniin kattelemaan kaikkia tän kaupungin nähtävyyksiä. Kierreltiin ympäriinsä ja
Tiistai vietettiin Georgetownissa. Kateltiin taas paikkoja ja taidettiin me eksyä vähän shoppailemaankin. Käytiin italialaisessa syömässä ja otettiin bussi kotiin. Roosa tuli meille käymään vielä illalla. Tehtiin tortilloja suomalaiseen tapaan ja ostettiin vielä jäätelöt ja keksit jälkkäriksi.
Keskiviikkona meidän piti suunnata jo aikasella metrolla kohti Union stationia, sillä sieltä lähti meidän bussi kohti seuraavaa määränpäätä, mutta siitä enemmän seuraavassa postauksessa.
maanantai 7. heinäkuuta 2014
Romaani lomasta
Perhe lähti keskiviikkona matkalle ja mä jäin talonvahdiksi kotiin. Tää oli mun ensimmäinen loma nyt sitten täällä USA:ssa ollessani, joten teki kyllä terää! Keskiviikko kulukin kotona hengaillessa ja skypeillessä ja salillakin lähdin käymään. Roosa tuli hakemaan mua kuuden aikaan ja ystävällisesti heitti mut keskustaan kun olin menossa kattomaan Lion King musikaalia. Treffailin siellä Theresian ja Mikaelan kanssa ja mentiin shuttlella Kennedy Centeriin. Istuin eri paikassa kun noi tytöt, kun varattiin liput eriaikaan, mutta eihän se menoa haitannut. Toi musikaali oli siis niin hyvä, etten oo aikasemmin mitään noin hyvää nähnyt. Ensimmäisen laulun alkaessa mulle tuli kylmät väreet, jotka jatkukin sitten koko reilun kahen tunnin ajan. Siis jos joskus mietitte menevänne niin menkää ihmeessä!
Torstaina nukuin myöhään ja hengailin taas. Lähdin viemään koiran hoitoon päivällä ja siitä ajoinkin sitten lounaalle Theresialle. Syötiin ja katottiin H2O -sarjaa, jota katoin Summerista kun olin ehkä kymmenen :-D muistoja, muistoja. Tulin kotiin ja samalla Dila ja Janina tulikin meille. Dilalla oli synttärit joten lähdettiiin keskustaan juhlistamaan niitä. Siinä kulukin mukavasti koko ilta ja pääsin kolmen maissa taas nukkumaan.
Perjantaina jatku taas skypeilyt, jonka jälkeen Sofie tuli käymään. Pakkailin ja lähdettiin Roosalle syömään. Roosan tanskalainen kaveri Mark oli siellä kylässä. Myöhemmin otettiin bussi keskustaan ja mentiin National Mallille ihmettelemään 4th of Julyn menoja. Theresia, Dila, Janina ja Roosan ja Markin aupairkoulukaveri liitty seuraan ja lähdettiin Vapianoon syömään tällä kertaa ei-niin-hyvää ruokaa. Mentiin takasin Mallille ja istuttiin siellä koko ilta ja myöhemmin vielä katottiin ilotulitukset. Muiden lähtiessä juhlimaan, Theresia, Stefan, Julian ja minä jäätiin kunnollisina aupairena pelaamaan jalkapalloa joidenkin random lasten kanssa. Lapset oli tosi hyviä nuoresta iästään huolimatta ja meillä oli tosi hauskaa! Muutaman mutkan kautta päästiin Theresialle nukkumaan.
Heräiltiin joskus 1 aikaan ja lähdettiinkin oikeestaan heti Roosalle taas syömään lounasta. Heitettiin Mark metrolle ja mentiin vielä frojolle. Nautittiin auringosta ja sitten olkin jo aika lähteä koteihin. Ilta menikin mulla oikeestaan nukkuessa.
Erittäin vauhdikas loma takana, mutta sitäkin mahtavampi. Tälläsiä lisää niin kyllä jaksaa :-) Seuraavaa lomaa odotellessa vajaan kuukauden päästä, jihuu!
Thank you Sofie for 4th of July pictures!

Lauantaina herättiin puolilta päivin, paistettiin lievästi epäonnistuneita lettuja ja sitten olikin jo mun aika juosta taas metrolle seuraavaan kohteeseen. Mentiin siis Roosan ja Markin kanssa Virginiaan juhlimaan Satun ja Jetan synttäreitä. Poikettiin ensin Black Finn -ravintolassa syömässä ja jatkettiin siitä Satulle kakulle. Muutaman tunnin hengailun päästä lähdettiin Jetan kaverille ja sieltä DC:n yöhön. Päästiin vasta varhain sunnuntaiaamuna Satun kanssa nukkumaan meille.
Heräiltiin joskus 1 aikaan ja lähdettiinkin oikeestaan heti Roosalle taas syömään lounasta. Heitettiin Mark metrolle ja mentiin vielä frojolle. Nautittiin auringosta ja sitten olkin jo aika lähteä koteihin. Ilta menikin mulla oikeestaan nukkuessa.
Erittäin vauhdikas loma takana, mutta sitäkin mahtavampi. Tälläsiä lisää niin kyllä jaksaa :-) Seuraavaa lomaa odotellessa vajaan kuukauden päästä, jihuu!
Thank you Sofie for 4th of July pictures!
torstai 10. huhtikuuta 2014
Finally!
Kevät on vihdoin saapunu tänne DC:hen. Tänään lasta kouluun viedessä, huppari ja ohut takki oli aivan liikaa. Jes, jes jes!
Viime viikonloppuna meillä oli täällä hulinaa kun hostvanhemmat järjesteli erilaisia juhlia. Vieraita oli ihan yllin kyllin, mutta hauskaa oli. Sunnuntaina iltapäivällä pääsin sitten vihdoin pois kotoota ja mentiin Dilan kanssa puistoon eväiden kanssa ja puhuttiin mitäs muutakaan kun syvällisiä. Hostisovanhemmat tuli myös sunnuntaina viikoksi kylään.
Tää viikko on sujunu lepposissa tunnelmissa. Mun salikamut on kummatkin jostain syystä saanut itsensä kipeeksi niin oon itekkin viettänyt rauhallisempaa viikkoa. Maanantaina ja keskiviikkona tosin lähin käymään salilla. Siellä oli varmaan hyvien säiden takia tapahtunu joku ihmiskato/aupairkato, mutta mikäs sen mukavampaa kun treenailla yksin hyvä musa korvissa soiden!

Tiistaina pidin vapaapäivän pitkästä aikaa ja hengailin ihan vaan kotona koko päivän. Oon myös jutellut isovanhempien kanssa aika paljon. Mä taisinkin olla ainoa, joka oikeesti ootti niiden tuloa :-D. Perhe ei niinkään ollut innoissaan, mutta kyllä mulle aina seura kelpaa, varsinkin kun ne on niin mukavia. Toivottavasti ne tulee vielä käymään täällä kun mä oon paikalla!

Loppuviikko näyttääkin taas vähän täydemmältä. Toivottavasti suunnitelmat toteutuu! Tänään illalla suuntaan kuitenkin Dilan ja Sofien kanssa kohti Verizon centeriä ja Miley Cyrusta, mitäs siihen sanotte? ;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)