Näytetään tekstit, joissa on tunniste synttärit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste synttärit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Romaani lomasta

Perhe lähti keskiviikkona matkalle ja mä jäin talonvahdiksi kotiin. Tää oli mun ensimmäinen loma nyt sitten täällä USA:ssa ollessani, joten teki kyllä terää! Keskiviikko kulukin kotona hengaillessa ja skypeillessä ja salillakin lähdin käymään. Roosa tuli hakemaan mua kuuden aikaan ja ystävällisesti heitti mut keskustaan kun olin menossa kattomaan Lion King musikaalia. Treffailin siellä Theresian ja Mikaelan kanssa ja mentiin shuttlella Kennedy Centeriin. Istuin eri paikassa kun noi tytöt, kun varattiin liput eriaikaan, mutta eihän se menoa haitannut. Toi musikaali oli siis niin hyvä, etten oo aikasemmin mitään noin hyvää nähnyt. Ensimmäisen laulun alkaessa mulle tuli kylmät väreet, jotka jatkukin sitten koko reilun kahen tunnin ajan. Siis jos joskus mietitte menevänne niin menkää ihmeessä!



Torstaina nukuin myöhään ja hengailin taas. Lähdin viemään koiran hoitoon päivällä ja siitä ajoinkin sitten lounaalle Theresialle. Syötiin ja katottiin H2O -sarjaa, jota katoin Summerista kun olin ehkä kymmenen :-D muistoja, muistoja. Tulin kotiin ja samalla Dila ja Janina tulikin meille. Dilalla oli synttärit joten lähdettiiin keskustaan juhlistamaan niitä. Siinä kulukin mukavasti koko ilta ja pääsin kolmen maissa taas nukkumaan.

Perjantaina jatku taas skypeilyt, jonka jälkeen Sofie tuli käymään. Pakkailin ja lähdettiin Roosalle syömään. Roosan tanskalainen kaveri Mark oli siellä kylässä. Myöhemmin otettiin bussi keskustaan ja mentiin National Mallille ihmettelemään 4th of Julyn menoja. Theresia, Dila, Janina ja Roosan ja Markin aupairkoulukaveri liitty seuraan ja lähdettiin Vapianoon syömään tällä kertaa ei-niin-hyvää ruokaa. Mentiin takasin Mallille ja istuttiin siellä koko ilta ja myöhemmin vielä katottiin ilotulitukset. Muiden lähtiessä juhlimaan, Theresia, Stefan, Julian ja minä jäätiin kunnollisina aupairena pelaamaan jalkapalloa joidenkin random lasten kanssa. Lapset oli tosi hyviä nuoresta iästään huolimatta ja meillä oli tosi hauskaa! Muutaman mutkan kautta päästiin Theresialle nukkumaan.





Lauantaina herättiin puolilta päivin, paistettiin lievästi epäonnistuneita lettuja ja sitten olikin jo mun aika juosta taas metrolle seuraavaan kohteeseen. Mentiin siis Roosan ja Markin kanssa Virginiaan juhlimaan Satun ja Jetan synttäreitä. Poikettiin ensin Black Finn -ravintolassa syömässä ja jatkettiin siitä Satulle kakulle. Muutaman tunnin hengailun päästä lähdettiin Jetan kaverille ja sieltä DC:n yöhön. Päästiin vasta varhain sunnuntaiaamuna Satun kanssa nukkumaan meille.


Heräiltiin joskus 1 aikaan ja lähdettiinkin oikeestaan heti Roosalle taas syömään lounasta. Heitettiin Mark metrolle ja mentiin vielä frojolle. Nautittiin auringosta ja sitten olkin jo aika lähteä koteihin. Ilta menikin mulla oikeestaan nukkuessa.

Erittäin vauhdikas loma takana, mutta sitäkin mahtavampi. Tälläsiä lisää niin kyllä jaksaa :-) Seuraavaa lomaa odotellessa vajaan kuukauden päästä, jihuu!

Thank you Sofie for 4th of July pictures! 

torstai 8. elokuuta 2013

Yksi-ett-one-uno-eins-un

Tänään, tasan vuosi sitten, aloin kirjottaa tätä blogia. Tähän vuoteen on kuulunut niin ylä- kuin alamäkiäkin tän blogin suhteen. Toisinaan on inspiroinut enemmän kun taas joskus. Kaiken kaikkiaan oon tosi tyytyväinen siihen, että alotin tän koko blogin. Oon saanu jakaa tänne mulle tärkeitä asioita ja musta on ollu kauheen hauskaa lukea menneen vuoden asioita uudestaan. Ite oon myös huomannu oman kehitykseni ja siitä saan olla ylpeä! 

Tästä eteenpäin jatkan samalla mallilla. Kirjotan kun ehin ja jaksan, kun tapahtuu jotain uutta ja jännää tai kun vastaavasti ei tapahdu mitään ja tekee mieli kirjoittaa jotain syvällistä.

Haluan myös kiittää kaikkia, jotka jaksaa lukea mun tarinoita :-) Vaikka lähinnä kirjotan tätä itseäni varten, julkisena päiväkirjana, on musta kauheen mukavaa jos joku muukin tätä välillä jaksaa vilkasta! KIITOS TEILLE 

                               HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ SOMEBODY LIKE ME!!!