sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Past few weeks

Halloweenia juhlittiin pari viikkoa sitten. Kävin ensin C:n ja sen kavereiden ja niiden vanhempien kanssa trick or treat -kierroksella täällä meidän naapurustossa. Toiset oli nähneet vaivaa talojensa koristeluun ihan tosi paljon. Oli haunted houseja ja vaikka minkälaisia hautausmaita rakennettu talojen pihoille. Jotkut sanokin halloweenin olevan suurempi juhla kun joulu. No ainakin noiden koristelujen perusteella niin sanoisin mäkin. Jouluna ei kuitenkaa ihan tällaista nähnyt. 



Kierroksen jälkeen lähettiin Luiselle valmistautumaan ja sieltä suunnattiin Georgetowniin. Käytiin ensin kattomassa vähän minkälaista siellä oli ja sitten suunnattiin yliopistolle juhlimaan. Viihdyttiin siellä muutama tunti ja sitten lähdettiin takasin kotiin. Kotimatka kestikin sitten tuplasti kauemmin kuin normaalisti kun ihmisiä oli niin paljon ja metrot ja bussit ei oikein halunneet liikkua.

Samaisen viikonlopun sunnuntaina lähdettiin Roosan, Luisen, Dilan ja Andrean kanssa Jefferson memorialille, koska meistä kukaan ei ollut vielä käynyt siellä. Oli tosi kylmä, mutta nätti päivä. Jatkettiin sieltä vielä Cheesecake factoryyn syömään.


Viime viikonloppuna Roosan kavereita Suomesta oli käymässä ja lähdettiin porukalla Potomac Millseille eli sellaselle outlet mallille. Mä olin siis jo ennen tänne tuloa halunnut käydä siellä, mutta en vielä koskaan ollut saanut aikaseksi mentyä. Siellä menikin sitten ihan koko päivä kun siellä oli varmaan kaikki mahdolliset liikkeet mitä voi vaan olla. Mukaan sieltä silti tarttu vain  Hollisterilta farkut puoleen hintaan. Taidettiin me sielläkin käydä Juustokakussa syömässä, huuups.

Tän viikon tiistaina oli Veterans day. National Mallilla oli sen kunniaksi The color for the valor -ilmaiskonsertti, johon lähettiin kavereiden kanssa. Mentiin jo aikasin päivällä ja odoteltiin useita tunteja siellä ennen konsertin alkua ihan vaan sen vuoksi, että paikalle oli tulossa useita satojatuhansia ihmisiä. Saatiinkin ihan hyvät paikat ihan edestä "normaaleille" ihmisille tarkoitetusta alueesta. Siltikään ei nähty lavaa oikeestaan ollenkaan kun se oli niin  kaukana. Konsertti kesti noin kolme tuntia ja sen aikana nähtiin Rihanna, Eminem, Metallica, Bruce Springsteen, Jessie J ja vaikka ketä muita. Noi kaksi ensimmäiseksi mainittua oli kyllä ihan tosi hyviä, enkä noista muista esiintyjistä oikein välittänytkään. Mutta siis joo perus ilmaiskonsertti, haha :-D


Muuten nää viikot on menneet ihan normaalilla tapaa salilla käydessä ja töitä tehdessä. Talvitakkikin piti kaivaa esille kun asteet alko lähentelemään nollaa. Tätä kylmää jatkuu kuitenkin vain noin viikko mun osalta, sillä lauantaina mä suuntaan kohti Floridan lämpöä ja arvatkaa vielä kenen kanssa? Jihuu, no äidin tietysti! En malta odottaa!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti