Näytetään tekstit, joissa on tunniste california. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste california. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. joulukuuta 2014

Day 8

Mahtava päivä Universal Studioilla takana. Lähettiin jo ysin aikaan liikkeelle niin että oltiin varmaan puoli tuntia ennen puiston aukeamista perillä. Ehdittiin siis ottaa kaikki pakolliset kuvat ja just ennen aukeamista oltiin valmiina juoksemaan, haha. Kaikkien turistien joukossa juostiin pikakäveltiin Studio Tourille. Se kesti tunnin verran ja vei meitä varsinaisille studioille. Muun muassa päästiin käymään Wisteria Lanella ja päästiin myös kattomaan King Kongia 3D:nä. Toi ajelu oli tosi hyvä! Sitten kierrettiin läpi muuta puistoa. Käytiin Simpsons-, despicable me- ja muumioajelulla. Katottiin uskomaton show eläinnäyttelijöistä ja käytiin kuuntelemassa kuinka kaikkia efektejä lisätään leffoihin. Siinähän se 7 tuntia hujahtikin. Toi oli kyllä tosi hyvä kokemus ja suosittelen kaikille elokuvien ja niiden teosta kiinnostuneille!









keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Day 6&7

Maanantai kulutettiin melkeenpä kokonaan bussissa San Franciscosta Losiin.

Eilen herättyä lähettiin ettimään aamupalaa ja yhtäkkiä muutaman minuutin kävelyn jälkeen huomattiin seisovamme keskellä Walk of Famea! Oli vähän epätodellinen olo siinä kohtaa. Minä pieni ihminen yhtäkkiä nään kaikkea sellasta, josta oon vaan kuullut ja nähnyt kuvia telkkarissa tai netissä.

Aamupalan löydyttyä kuvailtiin hetki niitä kuuluisia tähtiä ja sitten meillä alkokin kävelytour. Siinä käytiiin läpi sitä kuinka koko Hollywood sai alkunsa ja miten koko elokuvamaailma lähti käyntiin. Se oli mielenkiintosta. Tämän tourin jälkeen otettiin toinen tour Beverly Hillsiin bongaamaan julkkiksia. No ei me niitä kyllä nähty, mutta nähtiin monien julkkisten taloja. Kuten se lasipalatsi, jonka Justin Bieber just vasta vähänaikaa sitten vuokras. Lopuksi käytiin vielä kattomassa kuuluisaa Hollywood-kylttiä. Tosin sen verran kaukaa ettei siitä oikein saanut kovin hyvin kuvia.

Näiltä toureilta  kun päästiin nii saatiin ilmaisliput Madame Tussaudsiin, joten piipahdettiin siis siellä. Oon kerran käynyt Lontoon vastaavassa ja se oli kyllä musta paljon parempi, mutta menihän toikin nyt noin ilmaseksi.

Shoppailtiin vielä turistikaupoissa ja tultiin hotellille nukkumaan.


Tässä vielä San Franciscon top 5

5. Merileijonat. Jos ei oo ennen nähnyt niin ne oli hauskoja :D
4. Bay Lights. Tykkäsin kovasti.
3. Alcatraz. Niiden audio tour oli tosi hyvä ja mielenkiintoinen.
2. Twin Peaks. Sieltä näkee upeasti hyvällä säällä koko kaupungin.
1. Golden Gate Bridge. Niiiin upea.


Siisteys: 2,5p. Ei mikään siistein kaupunki. Ihan vaan jo senkin takia, että kodittomia on valtavasti.
Turvallisuuden tuntu: 3p Ihan ok turvallinen. Silti kyseessä iso kaupunki.
Viihtyvyys: 4p. Nähtävää on paljon varsinkin hyvän sään aikana.
Julkinen liikenne: 4p. Paljon erilaisia kulkuneuvoja löytyy. Cable caria, bussia, metroa, ratikkaa jne.








Hello Justin!




Kyltti ei nyt ihan tarkentunu..




maanantai 15. joulukuuta 2014

Day 4 & 5

Eilen aamulla olikin aika pakata kimpsut ja kampsut ja suunnata taas vaihteeksi lentokentälle. Kohteena San Francisco! Perille päästyä aloin noudattaa tourin antamia ohjeita, sillä täältä San Franciscosta mulla alkoi California tour-niminen kiertue. Tää on aupaireille suunnattu tour, mutta ajankohdan takia meitä on vaan minä ja argentiinalainen tyttö.

Pääsin hotellille ja hengailin täällä niin kauan kuin matkakumppani saapui ja lähdettiin metsästämään ruokapaikkaa. Päädyttiin pizzalle. Myöhemmin mentiin vielä rantaan pier 1 luo ihastelemaan Bay Lightseja ja muita jouluvaloja. Sieltä käveltiin hotellille nukkumaan ja nukuinkin sitten sellaset melkein 10 tuntia haha.

Tänään aamulla meidän oli tarkotus ottaa jonkin sortin San Francisco tour. No se ei sitten koskaan saapunut ja soitettiin sen perään useasti. Lopulta meidän käskettiin ottaa taksi pier 41 luo, josta se tour virallisesti alkoi. Päästiin kun päästiinkin alottamaan tour ajallan, hyvä! Ensimmäisenä pysähdyttiin Mission dolores kirkolla. Sieltä jatkettiin matkaa Twin peakseille, josta näky upeasti kooko San Francisco! Sieltä bussilla alas Golden Gate parkiin, jossa lähinnä kierreltiin ympyrää kun ei tiedetty mitä muutakaan tehdä. Viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä päästiin näkemään upea Golden Gate bridge. Se oli kyllä vielä upeempi kun olin edes osannu kuvitella. Tourin loputtua juostiin Alcatrazin bourdaus jonoon. Ehdittiin just ajoissa sinnekin.

Alcatraz-touriin kuulu audio tour, jossa kaikki siis kuulokkeet korvilla kuuli tarinoita vankilasta. Täytyy myöntää, että tosi ihmeellinen ja karu paikka se on ollut. Reilun tunnin mittasen kiertueen jälkeen palattiin lautalla takasin San Franciscoon, jossa mentiin ettimään heti ruokapaikkaa pier 39 luota. Kateltiin siellä jonkin aikaa ympärillemme ja jatkettiin ettimään merileijonia. Ensin ei millään meinattu löytää, mutta lopulta löydettiin ne möllöttämästä ja huutamasta laiturilta :-D Sieltä jatkettiin tänne hotellille.

San Francisco on ollut kanssa tosi kiva ja ollaan lyhyessä ajassa ehitty nähä kaikki tarpeellinen.